En näe valoja kaupungissa, vaikka on pimeää. Katselen katua eteenpäin, näen vain mustaa. Vieri vieressä lamppuja, korkealla tolpassa, mutta ne ovat hiljaa. Ihana hiljaisuus, en kuule edes liikenteen ääniä. Mitä helvettiä se tarkoittaa?

Kävelen eteenpäin kohti kiinalaista ravintolaa, josta saa kaupungin parhaita katkarapuja. Ravintola Xiang Long lukee ikkunassa. Ravintola ammottaa tyhjyyttään pieni kiinalais mies, Liu Xiang nimeltään, istuu tiskin takana lukemassa lehteä. Tervehdin häntä. Istuudun pöytään, joka on kolmas vasemmalta, kun tulee ovesta sisään. Se on ainoa paikka, josta näkee koko ravintolan. Välillä lounasaikaan pöytä on varattu, enkä pysty tarkkailemaan ympäristöäni.

Tilaan viinaa, en toki mitään kiinalaista, vaan sitä halvinta. Näen kuinka Xiang kaataa pullosta, jossa ei ole etikettiä, neljän centtilitran lasiin juomaa. Hän asettaa lasin tarjottimelle, pullon lasin viereen ja tuo ne pöytään. Näytän numeroa 12, enkä sano sanaakaan. Mikä helvetti niitä katulamppuja vaivaa, kyllä niiden nyt pimeällä pitäisi päällä olla.

Vuoden vanha Anna-lehti makaa pöydällä, kannessa hymyilee Anna-Leena Härkönen. En jaksa lukea, mitä hänelle on kuulunut. Mutta ne katuvalot, en voi käsittää. Pimeinä kaikki tyyni. Ja tyhjä ravintola, aivan kuin olisin koko kaupungissa yksin. Yksin Liu Xiangin kanssa, ei se ei voi olla mahdollista.

Herkkusieni keitto saapuu pöytääni. Tunnen sen tuoksun se vaikuttaa koko kehooni. Osaan jo kuvitella sen maun, maku joka ei ole lainkaan sama mikä sienissä. Kaadan pullosta viinaa lasiin, kumoun sen neljä senttilitraa kehooni. Ihana lämmin, voimakas maku. Alan lusikoimaan keittoa suuhuni. Kiinalaisten lusikat ovat huonoja syödä, mutta minä olen sopeutunut niihin. Sienet ovat pehmmeitä, niiden maku on euforinen viinan jälkeen. Kaadan lisää, juon. Mietin katuvaloja.

Keitto on lopussa, olen syönyt sen. Xiang hakee tyhjän kupin pois ja kysyy josko tahtoisin lisää juomaa. Osoitan pulloa joka on puolityhjä ja hän menee pois. Kaadan itselleni juomaa. Kumoan sen kehooni. Kaadan itselleni juomaa. Kumoan sen kehooni. Enää Xiang ei tule kysymään, josko tahtoisin toisen pullon. Kiinalaiset näkee leijonan lailla ihmisen läpi. Kaadan juomaa, pullon sisällä oleva neste on haihtunut olemattomiin. Euforiaa, ilman katuvaloja. Mitä helvettiä miä mietin.

Astun ulos ovesta, edelleen on pimeää, eivätkä katuvalot pala. Hiljaisuus vallitsee ympärilläni, missä ne autot ovat, minä mietin. Kävelen mäkeä ylös. Näen samaisen talon, jonka pihalla näin sinut viimeksi. Kierrän sisäpihalle, kaivan taskusta pulloa. Juon. Istun sille samalle kivelle, jossa näin sinut viimeksi. Polvistun sille kivelle. Rukoilen jumalalta, että ne helvetin katuvalot syttyisivät. Mikä helvetti tätä maata vaivaa, kun ne katuvalot eivät pala. Juon, kävelen samaa mustaa katua takaisin.