sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Ihana syyskuun sunnuntai. Ulkona paistaa aurinko, vielä voin nauttia siitä. On niin mukavaa kävelle jokirantaa pitkin ja rauhoittua. No en vittu varmasti kävele.

Mukavaa on iskeä itsensä väsyksiin ja soittaa stereoista musiikkia, ihan helvetin lujaa. Mukavaa on istua keittiön pöydässä, juoda kahvia, polttaa tupakaa. Keittiössä on sekin etu, etten näe sieltä ihmisiä. Päätä särkee.

Te jotka ette vieläkään ole tajunnut niitä kapitalismin vaaroja, niin odottakaa vain, kohta tukehdutte Valion jäätelöihin, kun melamiini myrkky tunkeutuu elimistöönne ja luultavasti kuolette tämän seurauksena. Ja kyllä aivan, teen tässä vaalityötä.

Vihreiden kannattajat näköjään korostavat joukkoliikennettä. Siitäpi tulikin mieleeni, tuossa kun keskustelin ihmisten kanssa. Kokoomusnuorten tukijat kyselivät minulta kovasti vaaleista ja mitä ajattelin, no tietenkin minä heille kerroin tekeväni vallankumouksen ja tekeväni joukkoliikenteestä toimivan. No he nyt tietenkin itkivät musiikkitalojen perään, kun kultturellia kansaa ovat. Mutta siinä vaiheessa kun kerroin tekeväni keskustasta autottoman, niin hehän hätääntyivät. Alkoivat ihmettelemään, että miten täältä sitten pääsee töihin, jos täällä asuu. Siis keskustassa. Minä parhaani mukaan yritin kertoa, että joukkoliikenteestä tehdään toimiva ja koko kaupungin kattava.

Mikään ei auttanut. En saanut heitä ymmärtämään, että yliopistonkatua voisi ajaa muullakin kulkuneuvolla, kuin omalla autollaan. Eivät luvanneet äänestää. Niin ja ystäväni ei saanut heitä jatkoille asunnolleen. Sen sijaan, minulla oli helvetin hauskaa, kun huomasin kuinka ihmiset pitivät ajatuksiani mielipuolisina.

1 kommentti:

Jari Suominen kirjoitti...

Aika hiano loki nykyään!