Koko ajan tekee mieli lähteä, ja kun lähdet on ikävä kotiin. Kun on pakko, matkata kohti tuntematonta. Et tiedä edes mitä tulee vastaan. Kun ulko-oveni äsken sulkeutui ja poistuit, minussa tuntui. Nielaisin kyyneleeni. Yritin katsoa silmiin, mutta en pystynyt.

On pakko mennä, kun maailma kutsuu. Kutsuisiko se tänä yönä minua. Maailmaasi rakennan, maailmaasi johon itse en kuulu. Kuuletko hiljaisuuden leijuvan kasvoillani. Olen vain, hengitän. Keitä varten minä sinua ajattelen, sinua. Aukeaako sieluni tänä yönä, kaikki se josta en puhunut. Tänä yönä, kun minä etsin hiljaisuutta tänä yönä rakas maailmani.

On pakko mennä kauas, jotta voi palata kotiin. Koti, sanana minulle vieras. Koti, jossa turva. En tunne sitä. Kun matkaan maailmaan ääriin löydänkö itselleni kodin. Sinä. Minä istutan meren rantaa omenapuun. Voin katsoa kuinka se kasvaa.
Huuhtoudun aalloissa, kun aurinko poistaa kehostani arvet. Kyyneleeni valuvat pitkin kasvojani, sumentaen omenapuuni. Sinä.

Tahdon nähdä kuinka todellisuus tekee minusta terveen. Epätodellinen maailmani on pieni, minä en enää huuda. En ikinä. Opettelen puhumaan. Minä en enää jätä palaamatta. Vaihdan paitani vaikka päivittäin. Vuoksesi mitä vain.