sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Viikko edessä, takana toinen. Ahaa, mikä sulla on. No jos katsotaan se huominen ja otetaan velkaa. No problem. Vaatteet pitää pestä.

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Mä jotain tossa. Ja taisin pummata röökiä.

No jos ajattelet että se on symboliikka, niin miten vitussa ajatukset valuu vailla arvoa.

Mitä vittua.

Kun tuntuu siltä että on aika, niin tee jotain. Aika tehdä. Jätä se helvetti ja mene.

Poltan röökiä.

En jaksaisi tehdä enää, mutta kun minä vain tahdoin ja luulin ja sitten jätin lähtemättä ja plaa plaa palaa. Sanat valuu.

maanantai 29. syyskuuta 2008

Koko ajan tekee mieli lähteä, ja kun lähdet on ikävä kotiin. Kun on pakko, matkata kohti tuntematonta. Et tiedä edes mitä tulee vastaan. Kun ulko-oveni äsken sulkeutui ja poistuit, minussa tuntui. Nielaisin kyyneleeni. Yritin katsoa silmiin, mutta en pystynyt.

On pakko mennä, kun maailma kutsuu. Kutsuisiko se tänä yönä minua. Maailmaasi rakennan, maailmaasi johon itse en kuulu. Kuuletko hiljaisuuden leijuvan kasvoillani. Olen vain, hengitän. Keitä varten minä sinua ajattelen, sinua. Aukeaako sieluni tänä yönä, kaikki se josta en puhunut. Tänä yönä, kun minä etsin hiljaisuutta tänä yönä rakas maailmani.

On pakko mennä kauas, jotta voi palata kotiin. Koti, sanana minulle vieras. Koti, jossa turva. En tunne sitä. Kun matkaan maailmaan ääriin löydänkö itselleni kodin. Sinä. Minä istutan meren rantaa omenapuun. Voin katsoa kuinka se kasvaa.
Huuhtoudun aalloissa, kun aurinko poistaa kehostani arvet. Kyyneleeni valuvat pitkin kasvojani, sumentaen omenapuuni. Sinä.

Tahdon nähdä kuinka todellisuus tekee minusta terveen. Epätodellinen maailmani on pieni, minä en enää huuda. En ikinä. Opettelen puhumaan. Minä en enää jätä palaamatta. Vaihdan paitani vaikka päivittäin. Vuoksesi mitä vain.

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Ihana syyskuun sunnuntai. Ulkona paistaa aurinko, vielä voin nauttia siitä. On niin mukavaa kävelle jokirantaa pitkin ja rauhoittua. No en vittu varmasti kävele.

Mukavaa on iskeä itsensä väsyksiin ja soittaa stereoista musiikkia, ihan helvetin lujaa. Mukavaa on istua keittiön pöydässä, juoda kahvia, polttaa tupakaa. Keittiössä on sekin etu, etten näe sieltä ihmisiä. Päätä särkee.

Te jotka ette vieläkään ole tajunnut niitä kapitalismin vaaroja, niin odottakaa vain, kohta tukehdutte Valion jäätelöihin, kun melamiini myrkky tunkeutuu elimistöönne ja luultavasti kuolette tämän seurauksena. Ja kyllä aivan, teen tässä vaalityötä.

Vihreiden kannattajat näköjään korostavat joukkoliikennettä. Siitäpi tulikin mieleeni, tuossa kun keskustelin ihmisten kanssa. Kokoomusnuorten tukijat kyselivät minulta kovasti vaaleista ja mitä ajattelin, no tietenkin minä heille kerroin tekeväni vallankumouksen ja tekeväni joukkoliikenteestä toimivan. No he nyt tietenkin itkivät musiikkitalojen perään, kun kultturellia kansaa ovat. Mutta siinä vaiheessa kun kerroin tekeväni keskustasta autottoman, niin hehän hätääntyivät. Alkoivat ihmettelemään, että miten täältä sitten pääsee töihin, jos täällä asuu. Siis keskustassa. Minä parhaani mukaan yritin kertoa, että joukkoliikenteestä tehdään toimiva ja koko kaupungin kattava.

Mikään ei auttanut. En saanut heitä ymmärtämään, että yliopistonkatua voisi ajaa muullakin kulkuneuvolla, kuin omalla autollaan. Eivät luvanneet äänestää. Niin ja ystäväni ei saanut heitä jatkoille asunnolleen. Sen sijaan, minulla oli helvetin hauskaa, kun huomasin kuinka ihmiset pitivät ajatuksiani mielipuolisina.

perjantai 19. syyskuuta 2008

väsymys ei väsytä

Omatuntoani vaivaa, vaivaa, vaivaa. ei mikään vaivaa. Toisaalta samaan aikaan teen suunnitelmia, joiden mukaan minulla pitäisi olla rikas elämä. Toisaalta, kun taas katson noita muita, niin niin niin, on minun pakko olla tyytyväinen, kun olen koko ajan ylempänä ylempänä ylempänä. huutoja en joudu kuulemaan.
ymmärtääkö kukaan?
Ymmärrättekö ihmiset?
Valtakuntamme tekee kuolemaa, ellet taistele. Mutta älä ole hiljaa, sillä maailma ympärilläsi pyörii huomenna viisitoista askelta enemmän vasemmalla. Ymmärräthän? Tiedäthän ettei maapallo kuole ilmaiseksi. Tiedäthän tiedäthän tiedäthän. Mutta älä vain ole hiljaa. Tee mitä tahansa, mutta älä ole hiljaa.

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Istuin rappusilla,
poltin tupakkaa
Hetki
elokuvamainen

Rastapää kävelee ohitseni
ei se huomaa, unelias
Kuvanveistäjä kävelee ohi,
ei huomaa, ennen kuin huudan

Ulkoiluttaa koiraansa,
asuu naapurissa,
En tiennyt
sanat vaihtuvat,
Hetki
mieleenpainuva

Poltan tupakkaa,
outo tunne,
en tahtoisi lähteä
kai on pakko.
Minulla on kylmä. Enkä nyt puhu mistään ihmisten kaipuusta, minulla on kylmä koska syksy saapuu. Minulla on kylmä, koska syksy etsii mua. Laitoin päälleni villapaidan. Olisi niin helpompaa, kun olisinkin valinnut sen oikean laidan. Silloin ei tarvitsisi pitää päällään röökiltä haisevaa paitaa, jossa on steariinia selässä. Se tarttui kynttilästä, jonka päälle kaaduin. Ei sitä toista tietä minulle ikinä edes ole tarjottu, enkä varmasti olisi vastaan ottanutkaan.

Älä valita poika, syöt ne nuudelit ja lähdet ulos.

maanantai 15. syyskuuta 2008

En näe valoja kaupungissa, vaikka on pimeää. Katselen katua eteenpäin, näen vain mustaa. Vieri vieressä lamppuja, korkealla tolpassa, mutta ne ovat hiljaa. Ihana hiljaisuus, en kuule edes liikenteen ääniä. Mitä helvettiä se tarkoittaa?

Kävelen eteenpäin kohti kiinalaista ravintolaa, josta saa kaupungin parhaita katkarapuja. Ravintola Xiang Long lukee ikkunassa. Ravintola ammottaa tyhjyyttään pieni kiinalais mies, Liu Xiang nimeltään, istuu tiskin takana lukemassa lehteä. Tervehdin häntä. Istuudun pöytään, joka on kolmas vasemmalta, kun tulee ovesta sisään. Se on ainoa paikka, josta näkee koko ravintolan. Välillä lounasaikaan pöytä on varattu, enkä pysty tarkkailemaan ympäristöäni.

Tilaan viinaa, en toki mitään kiinalaista, vaan sitä halvinta. Näen kuinka Xiang kaataa pullosta, jossa ei ole etikettiä, neljän centtilitran lasiin juomaa. Hän asettaa lasin tarjottimelle, pullon lasin viereen ja tuo ne pöytään. Näytän numeroa 12, enkä sano sanaakaan. Mikä helvetti niitä katulamppuja vaivaa, kyllä niiden nyt pimeällä pitäisi päällä olla.

Vuoden vanha Anna-lehti makaa pöydällä, kannessa hymyilee Anna-Leena Härkönen. En jaksa lukea, mitä hänelle on kuulunut. Mutta ne katuvalot, en voi käsittää. Pimeinä kaikki tyyni. Ja tyhjä ravintola, aivan kuin olisin koko kaupungissa yksin. Yksin Liu Xiangin kanssa, ei se ei voi olla mahdollista.

Herkkusieni keitto saapuu pöytääni. Tunnen sen tuoksun se vaikuttaa koko kehooni. Osaan jo kuvitella sen maun, maku joka ei ole lainkaan sama mikä sienissä. Kaadan pullosta viinaa lasiin, kumoun sen neljä senttilitraa kehooni. Ihana lämmin, voimakas maku. Alan lusikoimaan keittoa suuhuni. Kiinalaisten lusikat ovat huonoja syödä, mutta minä olen sopeutunut niihin. Sienet ovat pehmmeitä, niiden maku on euforinen viinan jälkeen. Kaadan lisää, juon. Mietin katuvaloja.

Keitto on lopussa, olen syönyt sen. Xiang hakee tyhjän kupin pois ja kysyy josko tahtoisin lisää juomaa. Osoitan pulloa joka on puolityhjä ja hän menee pois. Kaadan itselleni juomaa. Kumoan sen kehooni. Kaadan itselleni juomaa. Kumoan sen kehooni. Enää Xiang ei tule kysymään, josko tahtoisin toisen pullon. Kiinalaiset näkee leijonan lailla ihmisen läpi. Kaadan juomaa, pullon sisällä oleva neste on haihtunut olemattomiin. Euforiaa, ilman katuvaloja. Mitä helvettiä miä mietin.

Astun ulos ovesta, edelleen on pimeää, eivätkä katuvalot pala. Hiljaisuus vallitsee ympärilläni, missä ne autot ovat, minä mietin. Kävelen mäkeä ylös. Näen samaisen talon, jonka pihalla näin sinut viimeksi. Kierrän sisäpihalle, kaivan taskusta pulloa. Juon. Istun sille samalle kivelle, jossa näin sinut viimeksi. Polvistun sille kivelle. Rukoilen jumalalta, että ne helvetin katuvalot syttyisivät. Mikä helvetti tätä maata vaivaa, kun ne katuvalot eivät pala. Juon, kävelen samaa mustaa katua takaisin.

lauantai 9. elokuuta 2008

Vaalihaastattelu

Eli tuolta voit kuunnella, kun puhun asioista ihmisten kustannuksella.

Vaalihaastatteluni

torstai 7. elokuuta 2008

Katso nyt vittu itseäsi.

Kunnallisvaalien alla käydään kovaa keskustelua verotuksesta ja asuntopolitiikasta, verokevennyksiä, ruuan arvolisävero, työttömyys, syrjäytyminen, joukkoliikenteen kehittäminen. Mitäs helvettiä, eikö joku puhunut noista samoista asioista jo muutamia vuosia sitten.


Kun puhutaan joukkoliikenteestä, miksi pitää puhua sen kehittämisestä. Miksi emme puhu yksityisautoilun poistamisesta, jonka seurauksena joukkoliikenne kehittyisi automaattisesti.

Puhumme energiantuotannosta, miksi helvetissä? Joko minä olen itse sairas ja typerä ihminen, tai sitten joku muu on. Mutta siltikin, miksi emme voisi puhua energian käytön lopettamisesta. Et sinä, enkä minä, eikä kukaan muukaan tarvitse katuvaloja kahdenkymmenen metrin välein. Eikä kenenkään tarvitse nähdä kiinni olevan liikkeen valomainosta, ei yöllä, eikä päivällä.


Suurta kohua herätti mtv3:n puheenjohtajatentti, jossa Vanhanen sanoi ilkeästi Urpilaiselle. Ja ihmiset vaativat pätkätöiden lopettamista, samalla kun työskentelevät henkilöstöpalvelun kautta Nokialla. Edistyksellistä.


Mutta helvetti, kun en vain ymmärrä. En voi käsittää, miten kaikista radikaaleimmatkin puolueet puhuvat sitä ja tätä, samalla kun mässäilevät muiden virheillä ja omilla ongelmillaan. Paras tapa lopettaa pätkätyöt, mitä enää ei kyllä kukaan halua, on lopettaa töiden teko kokonaan. Ei valtio ja tehtaat pysy pytyssä ilman työntekijöitä. Tosin tämä länsimainen pullamössöyhteiskunta on tehnyt ihmisistä niin passiivisia, ettei edes pieniin muutoksiin pystytä.

tiistai 5. elokuuta 2008

Maailma vierestä katsoo, kun sä vuodat kuiviin....

Tuulee, ulkona. Sateista, kesä on ohi. Ja minua hymyilyttää. Hymyilyttää ihmiset, jotka ei näe maailmaa kokonaisuutena. Leikitään tällaista leikkiä ja perehdytään toimintaan ja mahdollisuuksiin, ne ehdotti. En helvetti tiennyt itkeä vai nauraa.
Ja samalla tuolta jostakin kuuluu basson rytmi. eiku vittu se olikin mun sydän.

Välimeren rannikolla, Vrasarissa, sataman kupeessa olevassa kivitalossa, asuu mies. Ei sitä kukaan tunne, eikä kukaan ole siitä kiinnostunutkaan. Sillä on terävät kasonpiirteet, pieni parran sänki. Rakentaa päivisin savesta veistoksia, terassillaan. Jostakin kumman syystä se juo viiniä, koko ajan, aamusta iltaan. Kai illasta aamuunkiin. Koira sillä on. Jokin sekarotuinen kai. Koira juoksee vapaana kadulla, eikä välitä ihmisistä. Se on musta, paitsi keskellä otsaa on valkoinen täplä. Se ei hauku. Väistelee ihmisiä katselee maailma.

Stjepan katsoo ikkunasta merelle. On aamu, kalastajat ovat lähdössä. Stjepan kuuntelee lokkien kirkumista, kamalalta se kuulostaa, mutta siihen tottuu.
Joskus vielä, hän ajattelee, minäkin lähden takaisin. Takaisin sinne, isieni maahan.
Maahan, jossa ei ole jumalia, eikä helvetti ainakaan naapureita.

Ei paratiisia ole olemassa, kyllä Stjepan sen tietää. Mutta hän tietää myös, että sen voi rakentaa. Oman paratiisinsa.

Stjepan ruskeat silmät tarkkailee katua, hän katselee kalastajien puuhia. He nostavat verkkojaan veneisiin. Kohta lähtevät ja palaavat taas illalla. Niin kuin jokainen päivä ennenkin. Itrianin toreille voisi jälleen lähteä, myymään veistoksia. Kaikki ne Ante Pavelićia esittävät teokset, joita ihmiset ostavat. Tiemättä edes, ketä veistoksen mies esittää. Niin ne vain tekevät.

Eikä Stjepankaan miehestä pitänyt, päin vastoin. Hän vihaa sitä elukkaa. Mutta ne kasvon piirteet, ne tekevät veistoksista hienoja. Ja kun kylkeen kirjoittaa, tai jättää kirjoittamatta Ante Pavelić 1889 - 1959 on se saman tekevää. Sillä ei turistit, eikä edes Stjepanin oma kansa ymmärrä, kuka hän oli, mitä hen teki, tai mihin hän meni. Niinpä se on Stjepanillekin saman tekevää, kenestä hän veistoksensa muovaa.

Veneet ovat jo matkalla merelle, kohta ne häviävät horisonttiin. Kauas pois rannikolta. Aurinko alkaa nousta. Stjepan kaataa kahvia suodattimeen. Käärii marisätkää. Antaa Zachariakselle ruokaa, eilisestä jääneitä perunoita ja lihaa. Ottaa itselleen kupin, jossa lukee Viso Gero, kaataa kahvia. Suuhun hän laittaa kaksi palaa sokeria ja istuu terassilleen. Ilma tuoksuu raikkaalle.

Hevoskastanjapuu on alkanut kukkia. Kohta lähden. Juon vain kahvin loppuun. Ainakin juustoa ja leipää, ehkä makkaraakin, Stjepan ajattelee.
Zacharias asettuu makaamaan hänen jalkojensa päälle. Enää laivoja ei näy.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Vittuun todellisuus, vain harhakuvitelmia....

Kesä ja festarit. Perkele nyt se alkoi ja kuukausia myöhässä. Viime viikonloppuna puntala-rock, joka ei tänä vuonnakaan jättänyt ketään kylmäksi. Ensi viikolla Faces, minulla aivan uutta. Kai se on mukavaa ja minä menen töihin. Vaalit lähestyy ja vaalityötä pitäisi tehdä. Eihän se niinkään innosta, mutta pakko jotakin yrittää. Mediat ovat nihkeitä pressikorttien kanssa, saatana. Haluavat päteä. Kesä on ohi, alkaa syksy. Aina samanlainen.... Pitäisikö puhua yhteisistä asioista. Ei jaksa, ei kiinnosta. No niin no niin.

Tumppi kertoi puntalassa olevan hauskaa, minä en sieltä niin kauheasti muista. Widows yhtye soitti jotain rokkia, vitun kovaa ja minä haastattelin. Vanhoja miehiä ja jaksaa vielä leikkiä, en ymmärrä. Itse alkaa olemaan aika kypsä tähän touhuun ja ikää on se 20v.

keskiviikko 28. toukokuuta 2008

Aamuisin.

Lomailen. Mietin uusia projekteja. Ajattelin vaihtaa puoluetta. Äärivasemmistoon. Ei ole kiirettä.

Mikäli valtio ei pysty takaamaan toimeentuloa kansalaisille, on aivan selvää, ettei tämä yhteiskunta tule toimimaan. Mikäli tätä valtiota ei kiinnosta ihmisten hyvinvointi. Niin pitkään, kun ihmisiä käytetään vain koneina, jotka pyritään aivopesemään kapitalisti imperialistien oppien mukaan, tämä valtio ei tule toimimaan. Mikään armeija tai valtio, ei pysty hiljentämään ihmistä, jos hänellä on takanaan kansan tuki. Kukaan ei voi väittää, etteikö vallankumous olisi mahdollinen. Tämä länsimainen kulttuuri on tuomittu tuhoamaan itsensä. Kapitalisti imperialistit, eivät voi jatkaa riistämistään loputtomiin. Toivonkin heidän huomaavan sen ajoissa, ennen kuin joudumme ajamaan panssarivaunut kaduille. Olen valmis tarttumaan aseisiin ja käyttämään väkivaltaa, jotta pääsen päämääräni. Kansalaisia ei pysty kukaan estämään, kun heillä on yhteinen päämäärä.

Verenvuodatus ei kuitenkaan ole kenenkään etu. Se on vaihtoehto, joka toteutuu käytännön tasolle ennemmin tai myöhemmin, mikäli tämä valtio ei aio ymmärtää omaa etuaan. On turhaa lähettää adresseja päättäjille, on turhaa järjestää mielenilmauksia, mikäli ne eivät tuota tulosta. Kehoitan jokaista ihmistä ajattelemaan omilla aivoillaan. Ajattelemaan muutakin, kuin vain omaa asuntoaan. Vallankumous on enää vain ajankysymys. Ihmisitä on kiinni se, odotammeko niin pitkään, että tämä riistäjä kapitalistien fasisti valtio tuhoaa itsensä, vai pelastammeko sen, kun vielä on jotakin pelastettavissa.



Sampsa Suomalainen
Turku 28.5.2007

perjantai 23. toukokuuta 2008

Kiviä päähäni.

Maaseudulle ei enää kulje linja-autoja, sillä ei ole tarpeeksi matkustajia. Se taasen johtunee siitä, ettei maaseudulla ole matkustajia, tai ainakin niin väitetään. Ihmisillä on myös omia autoja, joilla voi helposti tehdä matkoja supermarkettiin. Eihän se minua niinkään kiinnostaisi, ellei minun pitäisi itse matkustaa aina silloin tällöin, kerran kaksi kuukaudessa, pois kaupungista. Vielä toistaiseksi pystyn kuitenkin polkupyörä ja linja-auto yhdistelmällä tekemään matkani.

Tänään lähdin suoraan töistä, linja-autolla kohti maaseutua. Matka taittui mukavasti, kun olin varannut muutaman pullon olutta evääksi. Hypäsin bussista pois ja kävin kahvilan yhteydessä olevassa kioskissa ostamassa ketsuppia ja karkkia. Poltin punaisen bonuksen savukkeen ja lähdin polkemaan pyörällä kohti määränpäätäni, joka sijaitsi noin seitsemän kilometrin päässä. Aurinko paistoi, oli tyyni ilma, ei edes vituttanut lähteä polkemaan sitä seitsemää kilometriä. Tajusin hyvin nopeasti, että pyörä jolla poljin oli totaalisen paska. No, välliäkös hällä.

Pieni, kapea, mutkainen ja kuoppainen hiekkatie on mukava polkea. Niin se oli iltapäivälläkin. Pakko on kuitenkin myöntää, että hieman säikähdin, kun toistakymmentä metriä pitkä rekka ajoi vastaan. Onneksi mukava kuljettaja väisti minua.

Rekkoja tarvitaan pienillä hiekkateilläkin, kun maanomistajat haluavat rakentaa tuhansien neliöiden kokoisia sikaloita, joiden rakentaminen tuhoaa maata erittäin kunnioitettavat määrät. Pelkkiä sikojahan ei rekat kuljeta, vaan myöskin sikojen ruokaa, rehua.

Melkein perille asti päästyäni tulee kuitenkin vielä toinen rekka vastaan. Suoralla tiellä keltainen, nimeltä mainitsemattoman liikenöitsijän auto tulee valehtelematta kahdeksankymmenen kilometrin tuntinopeudella minua vastaan. Eikä isomahaisella kuljettajalla ole aikomustakaan hiljentää vauhtia, saati sitten väistää minua. Siitä se ajoi puoli metriä minun ohitseni ja heitti ohimennen kiven suoraan otsalohkooni. Vältyin toki naarmuilta, mutta se kaunis ja romanttinen maalaisidylli hävisi jostakin kumman syystä heti minun mielestäni.

En yritä käskeä ihmisiä lopettamaan sianlihan syöntiä, mutta voisin ehdottaa heille terrori-iskujen tekemistä, noihin tehdas sikaloihin. Muistan vielä pieniä sikaloita, joita joskus naapureillakin oli. Nämä tehtaat ovat kuitenkin kaukana niistä. Ulkoa päin katsottuna ne voisivat olla yhtä hyvin Nokian varastoja. Puhumattakaan siitä, millaisia energian tuhoajia nuo sikalat ovat. En taida enää jaksaa ymmärtää kuluttamisen ja markkinatalouden ihanointia.

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Takaisin kaukaisuuteen.

Aurinko paistaa edelleen ja sekös minua vituttaa. Ensimmäiset lämpimät kesäpäivät ovat aina yhtä tuskaa. Ihmiset hymyilevät ja etsivät kesävaatteita. Helvetin idiootit. Luulevatko ne, että elämä muuttuu maukkaammaksi, kun on lämmintä ja aurinko paistaa. Myönnän toki, että ihminen pysyy virkeämpänä, kun on valoisaa. Mutta ei se nyt saatana kenenkään elämää muuta, vaikka olisi viisikymmentä astetta lämmintä. Sikäli mikäli Suomi yrittää eurooppalaistua, en suosittelisi käyttämään kolmea kuukautta vuodessa kesävaatteita. Se ei ole sopivaa.

Katselen lentoja Eurooppaan. Ne eivät ole kalliita. Pitää vain löytää halpa asunto.

On taas aivan liian kuuma. Onneksi ulkona tuulee. Huomenna pääsen jälleen töihin. Odotan sitä innoissani.

Aurinko paistaa, ajatus ei kulje. Lukenut Bukowskia tänään. En tosin paljon. Palaan asiaan myöhemmin.

lauantai 10. toukokuuta 2008

Kirpputorilta Siwaan

Niin kauniisti vaihtuu vanhat tietosanakirjat Nick Carterin seikkailuihin. Pieni ja nuhjuinen kirpputori ottaa vastaan mitä vain. Lihava kaljupäinen myyjä näytti juuri siltä, että kirpputori on hänen elämänsä, suuri haave jonka vihdoin on päässyt toteuttamaan. Neiti vakoilija- on varmasti dekkareiden huippu teoksia. Huomenna aamulla minä sen tiedän, jos jaksan yöllä työn lukea läpi.

On hassua miten ilkeästi ja samalla surullisesti Bukowski kuvailee elämäänsä. Tai mistä helvetisti minä tiedän, onko se hänen elämänsä jota kirjoissa kuvaillaan. Kai se ainakin osittain. Äitienpäivä, enkä ole vielä edes lahjaa paketoinnut. Äiti ei kyllä arvosta lahjaa, jonka sille annan, mutta eikö ajatus ole tärkein. Tosin tässä tapauksessa ei ole edes ajatusta mukana.

Väsymys painaa mieltä.

Enkä ole tänäänkään saanut mitään aikaiseksi. Yhden kirjan toki lukenut ja leikkanut nurmikon. Tehnyt salaattia, juonut kahvia. Lenkillä olisin voinut käydä, mutta enhän minä jaksanut.

Vaaliteema kunnallisvaaleissa on, että.... Niin. Mikäköhän minun vaaliteemani olisi. Teen vallankumouksen? Eijei. Sen pitää olla jotakin yleistä, perus lätinää, joka ei horjahdaa liikaa mihinkään suuntaan. "Olen sitä mieltä, että terveydenhuoltoa pitää parantaa. Ihmisille täytyy taata parempi sosiaaliturva. Koululaitoksiin on kiinnitettävä enemmän huomiota..." Ja plaati plaa.

Vittu, kun ihmisille ei tarvitse taata parempaa sosiaaliturvaa. Kyllä sillä pärjää, on vain kehitettävä parempi järjestelmä sen maksamiselle. Niin, ettei ihmisten tarvitse odottaa leipärahojaan viikkoja. Minulle se kaikki on täysin samantekevää, koska en ole sosiaalitoimiston asiakas.

Totta on, että terveyspalveluita tulee kehittää. Itse pidän kyllä jyrkkää linjaa siitä, että niiden palveluiden tulee olla kunnan rahoittamia! EI yksityisten tahojen!

Ja voittehan te lakkauttaa vaikka kaiki koululaitokset. Tehdään yksi helvetin iso rakennus, johon tungetaan kaikki oppilaat. Ja luokkakokoja voidaan suurentaa monella kymmenellä. Mitäs pienistä. Eihän ketään haittaa, jos joku oppilas on psyykkisesti sairas. Hän uppoaa massaan, siinä missä muutkin. Tosin fakta on se, että: Luokkakokoja on pienennettävä! Edes opettaja ei pysty neljänkymmenen oppilaan luokassa antamaan jokaiselle henkilökohtaista opetusta, saati sitten huomaamaan oppilaiden muut vaikeudet. Koulunkäynnistä voin näin ollen tulla jopa terveydelle vaarallista. En toki väitä, etteikö se olisi haitallista terveydelle jo nyt.

Kaupunki ei myöskään voi myydä omistamiaan vuokra-asuntoja, piste.
Tämä on täysi mahdottomuus. Kunnan tehtävä on taata asukkaille asunto, koti. Kunnan tehtävä on taata asukkaille terveydenhuolto. Kunnan tehtävä on taata ihmisille toimeentulo.

Nämä asiat ovat kunnan, eivätkä missään tapauksessa yksityisten tahojen tehtäviä. Mitään näistä asioista ei saa, eikä voi yksityistää. Mikäli näin käy, minä en enää tule (monen muun tavoin) sopeutumaan tähän yhteiskuntaan!

Hyvää yötä, aamulla aurinko nousee taas.

perjantai 9. toukokuuta 2008

Aurinkoa ja vettä.

Ei enää ehdi maalaamaan kauniita tauluja, vaikken minä nyt maalata osaakaaan. Enkä ehdi edes valvomaan öitä ja nukkumaan päiviä. En ehdi ihastelemaan patsaita aamuauringossa. Juomaan cafe lattea terassilla. Ei, en minä enää ehdi. Minä käyn töissä. Työn teko palkitaan rahalla. Juoksurata on kulunut ja se täytyy päällystää uudelleen. Kukapa muu olisi yhtä pätevä sitä tekemään, kuin minä. Osasinhan minä laivankin rakentaa, niin kyllä nyt perkele yhden juoksuradankin.

Se vanha massa, mitä on radan päällä tällä hetkellä, on törkeän likaista. Siksipä se pestään painepesurilla viidenkymmenen sentin etäisyydeltä laidoista. Tämä siksi, että pesuauto ei mahdu aivan laitojen reunoille. Kun rata ja vanha massa on kauttaaltaa pesty, rupeamme asentamaan suojamuoveja paikoilleen. Kun kaikki on valmista, otetaan maaliruisku käteen ja maalataan koko rata uudelleen. Tänään oli perjantai, lyhyt työpäivä siis.

Kun minä pienenä ihmisisenä tuollaista työtä teen, tulee väkisinkin mieleeni "Miksi minä tätä teen?". Suomesta ei ole tullut hyviä juoksijoita pitkiin aikoihin, eikä varsinkaan Raisioista. Miksi me siis tarvitsemme uuden juoksuradan, kuka helvetti sitä käyttää? Ymmärrän t0ki, että kaupungin täytyy näyttää siistiltä ja antaa harrastusmahdollisuuksia, tarkoitan tätä siis lähinnä ulkopuolisen näkökulmasta. Tietenkin, jos asiat muulta osin ovat hyvässä kunnossa ja on ylimääräistä rahaa, niin pakkohan se raha on käyttää.

Tee työtä, jolla ei ole tarkoitusta. Viikonlopun viettoon ulos aurinkoon, tai sitten nukkumaan. Yöunet ovat jääneet minimaalisiksi, sillä aamulla on pakko nousta, tai tulee sanktioita. Huomenna on pyhitetty vapaa päivä.