Vaalihaastattelu

Eli tuolta voit kuunnella, kun puhun asioista ihmisten kustannuksella.

Vaalihaastatteluni

Katso nyt vittu itseäsi.

Kunnallisvaalien alla käydään kovaa keskustelua verotuksesta ja asuntopolitiikasta, verokevennyksiä, ruuan arvolisävero, työttömyys, syrjäytyminen, joukkoliikenteen kehittäminen. Mitäs helvettiä, eikö joku puhunut noista samoista asioista jo muutamia vuosia sitten.

Kun puhutaan joukkoliikenteestä, miksi pitää puhua sen kehittämisestä. Miksi emme puhu yksityisautoilun poistamisesta, jonka seurauksena joukkoliikenne kehittyisi automaattisesti.

Puhumme energiantuotannosta, miksi helvetissä? Joko minä olen itse sairas ja typerä ihminen, tai sitten joku muu on. Mutta siltikin, miksi emme voisi puhua energian käytön lopettamisesta. Et sinä, enkä minä, eikä kukaan muukaan tarvitse katuvaloja kahdenkymmenen metrin välein. Eikä kenenkään tarvitse nähdä kiinni olevan liikkeen valomainosta, ei yöllä, eikä päivällä.

Suurta kohua herätti mtv3:n puheenjohtajatentti, jossa Vanhanen sanoi ilkeästi Urpilaiselle. Ja ihmiset vaativat pätkätöiden lopettamista, samalla kun työskentelevät henkilöstöpalvelun kautta Nokialla. Edistyksellistä.

Mutta helvetti, kun en vain ymmärrä. En voi käsittää, miten kaikista radikaaleimmatkin puolueet puhuvat sitä ja tätä, samalla kun mässäilevät muiden virheillä ja omilla ongelmillaan. Paras tapa lopettaa pätkätyöt, mitä enää ei kyllä kukaan halua, on lopettaa töiden teko kokonaan. Ei valtio ja tehtaat pysy pytyssä ilman työntekijöitä. Tosin tämä länsimainen pullamössöyhteiskunta on tehnyt ihmisistä niin passiivisia, ettei edes pieniin muutoksiin pystytä.

Maailma vierestä katsoo, kun sä vuodat kuiviin....

Tuulee, ulkona. Sateista, kesä on ohi. Ja minua hymyilyttää. Hymyilyttää ihmiset, jotka ei näe maailmaa kokonaisuutena. Leikitään tällaista leikkiä ja perehdytään toimintaan ja mahdollisuuksiin, ne ehdotti. En helvetti tiennyt itkeä vai nauraa.
Ja samalla tuolta jostakin kuuluu basson rytmi. eiku vittu se olikin mun sydän.

Välimeren rannikolla, Vrasarissa, sataman kupeessa olevassa kivitalossa, asuu mies. Ei sitä kukaan tunne, eikä kukaan ole siitä kiinnostunutkaan. Sillä on terävät kasonpiirteet, pieni parran sänki. Rakentaa päivisin savesta veistoksia, terassillaan. Jostakin kumman syystä se juo viiniä, koko ajan, aamusta iltaan. Kai illasta aamuunkiin. Koira sillä on. Jokin sekarotuinen kai. Koira juoksee vapaana kadulla, eikä välitä ihmisistä. Se on musta, paitsi keskellä otsaa on valkoinen täplä. Se ei hauku. Väistelee ihmisiä katselee maailma.

Stjepan katsoo ikkunasta merelle. On aamu, kalastajat ovat lähdössä. Stjepan kuuntelee lokkien kirkumista, kamalalta se kuulostaa, mutta siihen tottuu.
Joskus vielä, hän ajattelee, minäkin lähden takaisin. Takaisin sinne, isieni maahan.
Maahan, jossa ei ole jumalia, eikä helvetti ainakaan naapureita.

Ei paratiisia ole olemassa, kyllä Stjepan sen tietää. Mutta hän tietää myös, että sen voi rakentaa. Oman paratiisinsa.

Stjepan ruskeat silmät tarkkailee katua, hän katselee kalastajien puuhia. He nostavat verkkojaan veneisiin. Kohta lähtevät ja palaavat taas illalla. Niin kuin jokainen päivä ennenkin. Itrianin toreille voisi jälleen lähteä, myymään veistoksia. Kaikki ne Ante Pavelićia esittävät teokset, joita ihmiset ostavat. Tiemättä edes, ketä veistoksen mies esittää. Niin ne vain tekevät.

Eikä Stjepankaan miehestä pitänyt, päin vastoin. Hän vihaa sitä elukkaa. Mutta ne kasvon piirteet, ne tekevät veistoksista hienoja. Ja kun kylkeen kirjoittaa, tai jättää kirjoittamatta Ante Pavelić 1889 - 1959 on se saman tekevää. Sillä ei turistit, eikä edes Stjepanin oma kansa ymmärrä, kuka hän oli, mitä hen teki, tai mihin hän meni. Niinpä se on Stjepanillekin saman tekevää, kenestä hän veistoksensa muovaa.

Veneet ovat jo matkalla merelle, kohta ne häviävät horisonttiin. Kauas pois rannikolta. Aurinko alkaa nousta. Stjepan kaataa kahvia suodattimeen. Käärii marisätkää. Antaa Zachariakselle ruokaa, eilisestä jääneitä perunoita ja lihaa. Ottaa itselleen kupin, jossa lukee Viso Gero, kaataa kahvia. Suuhun hän laittaa kaksi palaa sokeria ja istuu terassilleen. Ilma tuoksuu raikkaalle.

Hevoskastanjapuu on alkanut kukkia. Kohta lähden. Juon vain kahvin loppuun. Ainakin juustoa ja leipää, ehkä makkaraakin, Stjepan ajattelee.
Zacharias asettuu makaamaan hänen jalkojensa päälle. Enää laivoja ei näy.

Vittuun todellisuus, vain harhakuvitelmia....

Kesä ja festarit. Perkele nyt se alkoi ja kuukausia myöhässä. Viime viikonloppuna puntala-rock, joka ei tänä vuonnakaan jättänyt ketään kylmäksi. Ensi viikolla Faces, minulla aivan uutta. Kai se on mukavaa ja minä menen töihin. Vaalit lähestyy ja vaalityötä pitäisi tehdä. Eihän se niinkään innosta, mutta pakko jotakin yrittää. Mediat ovat nihkeitä pressikorttien kanssa, saatana. Haluavat päteä. Kesä on ohi, alkaa syksy. Aina samanlainen.... Pitäisikö puhua yhteisistä asioista. Ei jaksa, ei kiinnosta. No niin no niin.

Tumppi kertoi puntalassa olevan hauskaa, minä en sieltä niin kauheasti muista. Widows yhtye soitti jotain rokkia, vitun kovaa ja minä haastattelin. Vanhoja miehiä ja jaksaa vielä leikkiä, en ymmärrä. Itse alkaa olemaan aika kypsä tähän touhuun ja ikää on se 20v.

Aamuisin.

Lomailen. Mietin uusia projekteja. Ajattelin vaihtaa puoluetta. Äärivasemmistoon. Ei ole kiirettä.

Mikäli valtio ei pysty takaamaan toimeentuloa kansalaisille, on aivan selvää, ettei tämä yhteiskunta tule toimimaan. Mikäli tätä valtiota ei kiinnosta ihmisten hyvinvointi. Niin pitkään, kun ihmisiä käytetään vain koneina, jotka pyritään aivopesemään kapitalisti imperialistien oppien mukaan, tämä valtio ei tule toimimaan. Mikään armeija tai valtio, ei pysty hiljentämään ihmistä, jos hänellä on takanaan kansan tuki. Kukaan ei voi väittää, etteikö vallankumous olisi mahdollinen. Tämä länsimainen kulttuuri on tuomittu tuhoamaan itsensä. Kapitalisti imperialistit, eivät voi jatkaa riistämistään loputtomiin. Toivonkin heidän huomaavan sen ajoissa, ennen kuin joudumme ajamaan panssarivaunut kaduille. Olen valmis tarttumaan aseisiin ja käyttämään väkivaltaa, jotta pääsen päämääräni. Kansalaisia ei pysty kukaan estämään, kun heillä on yhteinen päämäärä.

Verenvuodatus ei kuitenkaan ole kenenkään etu. Se on vaihtoehto, joka toteutuu käytännön tasolle ennemmin tai myöhemmin, mikäli tämä valtio ei aio ymmärtää omaa etuaan. On turhaa lähettää adresseja päättäjille, on turhaa järjestää mielenilmauksia, mikäli ne eivät tuota tulosta. Kehoitan jokaista ihmistä ajattelemaan omilla aivoillaan. Ajattelemaan muutakin, kuin vain omaa asuntoaan. Vallankumous on enää vain ajankysymys. Ihmisitä on kiinni se, odotammeko niin pitkään, että tämä riistäjä kapitalistien fasisti valtio tuhoaa itsensä, vai pelastammeko sen, kun vielä on jotakin pelastettavissa.



Sampsa Suomalainen
Turku 28.5.2007

Kiviä päähäni.

Maaseudulle ei enää kulje linja-autoja, sillä ei ole tarpeeksi matkustajia. Se taasen johtunee siitä, ettei maaseudulla ole matkustajia, tai ainakin niin väitetään. Ihmisillä on myös omia autoja, joilla voi helposti tehdä matkoja supermarkettiin. Eihän se minua niinkään kiinnostaisi, ellei minun pitäisi itse matkustaa aina silloin tällöin, kerran kaksi kuukaudessa, pois kaupungista. Vielä toistaiseksi pystyn kuitenkin polkupyörä ja linja-auto yhdistelmällä tekemään matkani.

Tänään lähdin suoraan töistä, linja-autolla kohti maaseutua. Matka taittui mukavasti, kun olin varannut muutaman pullon olutta evääksi. Hypäsin bussista pois ja kävin kahvilan yhteydessä olevassa kioskissa ostamassa ketsuppia ja karkkia. Poltin punaisen bonuksen savukkeen ja lähdin polkemaan pyörällä kohti määränpäätäni, joka sijaitsi noin seitsemän kilometrin päässä. Aurinko paistoi, oli tyyni ilma, ei edes vituttanut lähteä polkemaan sitä seitsemää kilometriä. Tajusin hyvin nopeasti, että pyörä jolla poljin oli totaalisen paska. No, välliäkös hällä.

Pieni, kapea, mutkainen ja kuoppainen hiekkatie on mukava polkea. Niin se oli iltapäivälläkin. Pakko on kuitenkin myöntää, että hieman säikähdin, kun toistakymmentä metriä pitkä rekka ajoi vastaan. Onneksi mukava kuljettaja väisti minua.

Rekkoja tarvitaan pienillä hiekkateilläkin, kun maanomistajat haluavat rakentaa tuhansien neliöiden kokoisia sikaloita, joiden rakentaminen tuhoaa maata erittäin kunnioitettavat määrät. Pelkkiä sikojahan ei rekat kuljeta, vaan myöskin sikojen ruokaa, rehua.

Melkein perille asti päästyäni tulee kuitenkin vielä toinen rekka vastaan. Suoralla tiellä keltainen, nimeltä mainitsemattoman liikenöitsijän auto tulee valehtelematta kahdeksankymmenen kilometrin tuntinopeudella minua vastaan. Eikä isomahaisella kuljettajalla ole aikomustakaan hiljentää vauhtia, saati sitten väistää minua. Siitä se ajoi puoli metriä minun ohitseni ja heitti ohimennen kiven suoraan otsalohkooni. Vältyin toki naarmuilta, mutta se kaunis ja romanttinen maalaisidylli hävisi jostakin kumman syystä heti minun mielestäni.

En yritä käskeä ihmisiä lopettamaan sianlihan syöntiä, mutta voisin ehdottaa heille terrori-iskujen tekemistä, noihin tehdas sikaloihin. Muistan vielä pieniä sikaloita, joita joskus naapureillakin oli. Nämä tehtaat ovat kuitenkin kaukana niistä. Ulkoa päin katsottuna ne voisivat olla yhtä hyvin Nokian varastoja. Puhumattakaan siitä, millaisia energian tuhoajia nuo sikalat ovat. En taida enää jaksaa ymmärtää kuluttamisen ja markkinatalouden ihanointia.

Takaisin kaukaisuuteen.

Aurinko paistaa edelleen ja sekös minua vituttaa. Ensimmäiset lämpimät kesäpäivät ovat aina yhtä tuskaa. Ihmiset hymyilevät ja etsivät kesävaatteita. Helvetin idiootit. Luulevatko ne, että elämä muuttuu maukkaammaksi, kun on lämmintä ja aurinko paistaa. Myönnän toki, että ihminen pysyy virkeämpänä, kun on valoisaa. Mutta ei se nyt saatana kenenkään elämää muuta, vaikka olisi viisikymmentä astetta lämmintä. Sikäli mikäli Suomi yrittää eurooppalaistua, en suosittelisi käyttämään kolmea kuukautta vuodessa kesävaatteita. Se ei ole sopivaa.

Katselen lentoja Eurooppaan. Ne eivät ole kalliita. Pitää vain löytää halpa asunto.

On taas aivan liian kuuma. Onneksi ulkona tuulee. Huomenna pääsen jälleen töihin. Odotan sitä innoissani.

Aurinko paistaa, ajatus ei kulje. Lukenut Bukowskia tänään. En tosin paljon. Palaan asiaan myöhemmin.